maanantai 5. kesäkuuta 2017

Sumiaisten Hitonhauta

Kaksi viikkoa sitten pistettiin kesän retkeilykausi käyntiin ja lähdettiin tutkimaan Äänekosken Sumiaisissa sijaitsevaa Hitonhautaa. Moni varmaan muistaa meidän viime kesän reissun Laukaan Hitonhaudalle, joka oli todella näkemisen arvoinen retkikohde. Tämä Sumiaisten Hitonhauta on näistä kahdesta huomattavasti huonommin tunnettu paikka ja kun puhutaan Hitonhaudasta, tarkoitetaan lähestulkoon poikkeuksetta juuri tuota Laukaassa sijaitsevaa rotkoa. Itsekin kuulin tästä vasta ensimmäistä kertaa kaverin kautta viime syksynä ja nyt viimein pääsimme toteuttamaan reissun.

Reitti lähti pienen ajomatkan päästä Sumiasten keskustasta ja varsinaista parkkipaikkaa autoille ei ollut. Arkipäivänä muita retkeilijöitä ei ollut liikkeellä (ketään ei tullut koko reitillä vastaan) joten tiensivuun levennykselle mahtui jättämään parkkiin. Netistä löytyi tosi heikosti tietoa reitistä ja esimerkiksi sen pituudesta. Polun alussa oli opaste ja kartta alueesta, mutta siihenkään ei ollut merkattu reittiä. Niinpä lähdettiin summassa seuraamaan maalimerkkejä.
IMG_9964
IMG_0076IMG_0075
Polun alku oli tosi epämääräistä, vetistä hakkuualuetta ja kengät kastuivat heti alkuun. Pienen rämpimisen jälkeen häämöttivät kyltit ylä- ja alareitille ja heräsi toivo, että ehkä tämä tästä vielä kunnon retkireitiksi muuttuu :D Valitsimme ensin alareitin ja tässä kohtaa nimenomaan olisin toivonut karttaa, sillä missään ei ollut mainintaa, yhdistyvätkö ylä- ja alareitti missään vai pitääkö ne kulkea samaa reittiä takaisin.

Polku oli aika kapea, eikä sillä ollut kovin suuria määriä ihmisiä talsinut. Jonkin matkan päässä metsä muuttui luonnonsuojelualueeksi ja käki kukkui lähistöllä. Se on kyllä yksi ihanimmista luonnonäänistä ja sykähdyttää joka kerta. Suomen kesän ääni.
IMG_9957
IMG_9967
Kerttu oli reippaana menossa ja virittelin flexin päähän vielä kevyen parin metrin narun lisävapautta tuomaan. Otin myös ensimmäistä kertaa vetovyön matkaan ja sain omat käteni vapaaksi hihnasta. Oon joka kerta muistanut sen vasta, kun ollaan oltu jo taipaleella ja nyt viimein pääsin kokeilemaan vyötä. Tulee varmasti jatkossakin käyttöön ja oli rentouttavaa kävellä, kun innostuneen koiran nykäisyt eivät kohdistuneet käteen.

Alareitti johti nimensä mukaan yhä alemmas ja lopulta olimme kahden kallionseinämän välissä rotkossa. Laukaan Hitonhautaan verrattuna rotko oli tietenkin vaatimattomampi, mutta silti tosi vaikuttava näky. Alhaalla viileiden kallioiden juuressa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta kesän ensimmäiset itikät pitivät liikkeessä. 
IMG_9972IMG_9987
IMG_9990
Sitten alkoikin retken kiinnostavin osuus, kun polku hukkui edessä olevaan soistuneeseen kuusikkoon. Viimeistään tuossa vaiheessa jalat kastuivat nilkasta alaspäin. Polku jatkui himmeänä eteenpäin, mutta maalimerkeistä ei ollut enää tietoa. Tehtiin radikaali ratkaisu ja lähdettin kiipeämään rinnettä ylös toiveena löytää yläreitti. Kerttu oli ihan naatti kiipeämisestä ja jouduttiin pitämään lepotauko. 

Ihmeen kaupalla ylhäältä kallion päältä löytyi Hitonhaudan vuoren näköalapaikka ja yläreitin pää. Ylhäällä juuri meidän kiipeämiskohdassa oli kyltti "luontopolku päättyy", joten virallista polkua siinä ei siis kulkenut (ja sen kyllä huomasi). En tiedä, olisiko alareittiä eteenpäin jatkamalla löytynyt parempaa reittejä yhdistävää polkua ja täytyy käydä vielä joskus uudelleen tutkimassa. Mutta ihan hyvin tätäkin rinnettä pitkin pääsi, vaikka piti vähän kavuta varvikossa.
IMG_0011IMG_0013
IMG_0022
IMG_0029
IMG_0036
Näköalapaikalla puut peittivät aika paljon näkymää, mutta kaunis järvi- ja metsämaisema erottui kuitenkin jonkin verran. Jatkoimme nuotiopaikalle, joka sijaitsi kuivan pikkumännikön keskellä. Laavua tai muita hienouksia ei ollut, mutta kaikki tarvittava suklaabanaanien tekemiseen ja pieneen lepotaukoon löytyi eli paistoritilä, lautapenkit ja kivistä koottu nuotio. Pressun alla oli puita, mutta käytettiin omat puut, jotta saatiin reppua kevyemmäksi. Vieressä oli myös tynnyrillinen vettä, jolla sai nuotion sammutettua.

Kerpunen sai olla vapaana ja pysyi ihan kivasti lähistöllä, kun ruokaa oli esillä. Välillä meinasi lähteä kauemmaksi tutkimaan ja etsimään myyriä, mutta tuli pääasiassa kutsumalla tai pienellä äänen korotuksella takaisin lähtöpisteeseen. Vain paristi jouduin hakemaan sen, sillä se uppoutui niin kovasti omaan myyräjahtiinsa. Kertulla onkin päällä nyt ihan ihme myyräpakkomielle ja kotona saadaan harmaita hiuksia sen takia. Luultavasti palaan asiaan vielä ihan omassa postauksessa ellei ongelma rupea pian helpottamaan...
IMG_0072
IMG_0038
Kerjurikoira
IMG_0052
IMG_0056
Syönnin päälle kuljettiin vielä yläreitti, joka johti takaisin reittien risteämiskohtaan. Retki oli taas oikein piristävä viikon alkajaisiksi, vaikka eräs huonomuistinen joutui syömään suklaabanaaninsa ilman lusikkaa vesipullon korkilla (keinot oli keksittävä) ja kengät haisevat edelleen suovedeltä. Kiitos Miialle seurasta ja lähdetään taas pian etsimään uusia luontopolkuja!

4 kommenttia:

  1. Hah, oli kyllä taas ihan hauskaa! Niinpä, nyt taas jotain uutta reittiä testaamaan pian ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Jospa heti ens viikolla :D

      Poista
  2. Ihana seikkailuretki ^_^ Itsekin vierailen usein tuntemattomissa kohteissa kengät märkinä ja vähän sinne tänne pitkin umpeenkasvaneita polkuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! Hahah tää taitaa olla sitä retkeilyä parhaimmillaan :'D

      Poista

Kiitämme kommentistasi!