lauantai 3. joulukuuta 2016

Jäljellä

Sairastelujeni aikaan maa muuttui valkoiseksi ja nyt sopii pitää peukut ylhäällä, että lumet säilyvät jouluun asti. Viime viikolla ei ollut vielä lunta ja niinpä hyödynnettiin vihreä maa mejäilyn merkeissä.

Aikaisemmin Kerttu on jäljestänyt vasta kaksi kertaa, joista ensimmäinen kevään mejä-kurssilla. Vielä kurssin jälkeenkin toissa syksynä ostettu veri lojui monta kuukautta pakkasessa, kunnes syyskuussa ryhdistäydyin ja tein ensimmäisen oman jäljen. Lyhythän se oli kuin mikä (noin 260 metriä) ja Kerttu sai silloin ajaa sen jo muutaman tunnin jälkeen. Iloa siitä oli kuitenkin kovasti ja Kerttu jäljesti mahottoman hienosti.
IMG_6943
TIISTAI

Iltapäivällä lähdin yksin tekemään jälkeä metsään ja Kerttu jäi kotiin myrtyneen näköisenä. Huristin autolla tällä kertaa vähän kauemmas, mutta hämärä alkoi hiljalleen saapua, joten jälkeä en uskaltanut lähteä vetämään kovin syvälle metsään. 

Kaikista paras olisi tehdä jälki kartan ja kompassin avulla. Laiskana oikaisin ja tein jäljen ihan oman suuntavaiston sekä Sports tracker -sovelluksen avulla. Tuo toimii ihan kätevästi apuna, sillä tällä sai suurin piirtein mitattua matkat. Jäljen merkkaamiseen käytän spraymaalattuja puisia pyykkipoikia. Viime jäljellä tosin totesin, ettei 24 pyykkipoikaa riitä mihinkään, joten tällä kertaa otin mukaan myös kymmenisen mätsäreistä saatua muovinauhaa. Punaisia ja kaksi sinistä kulmia merkkaamaan. Molempien, mutta erityisesti muovisten merkkien kanssa pitää olla tarkkana, ettei niitä jää roskaamaan metsää.

Kävelin reitin ensin pyykkipoikien kanssa ja tein jäljen mejäkokeen avoimen luokan (alin luokka) mallilla eli kahdella 90 asteen kulmalla. Kartta olisi sittenkin ollut kova sana, sillä ensimmäisessä kulmassa vastaan tuli kallionkieleke ja viimeisellä suoralla polku. Sports trackerin mukaan jäljestä tuli kuitenkin suurin piirtein sellainen, mitä hain. Pituus jäi jälleen aika lyhkäiseksi, noin 360 metriä, mutta harjoitusjäljeksi tuo oli oikein passeli.

Merkkauksen jälkeen oli vielä veretys ja pieni paniikki alkoi tulla, kun metsä rupesi hämärtymään. Sienen kasteluun olin unohtanut ottaa vettä, mutta veri pitikin saada kaikki käytettyä, joten annostelin sitä reilummin. Tiheimmässä kohdassa metsää seuraava merkki yritti piiloutua hämärään ja samaan syssyyn sieni irtosi narusta. Onneksi sen kuitenkin aika hyvin huomaa, onko sieni mukana vai ei. Olisi aika surullista huomata jäljen lopussa, että onkin vetänyt tyhjää narua… :D Jäljelle osui myös pieni kosteikon ylitys, jossa sieni irtosi toistamiseen ja kävi kylvyssä. Kädet tahmeana verisen sienen koskettelusta vedin jäljen loppuun ja kotiin päästyä ulkona olikin ihan pimeää.
Screenshot_2016-12-03-20-26-30
Jälki pyykkipoikakierrokselta.Viimeinen suora jäi lyhyeksi.
PB230029
KESKIVIIKKO

Työkokeilun jälkeen suunnattiin uudestaan hämärään metsään ja nyt oli innokas Kerttukin mukana. Jälki oli saanut vanhentua vuorokauden ympäri ja Kertulle kunnon haaste. Sen lisäksi yöllä oli harmillisesti satanut ja jälki oli myös pahasti yleisen koiranlenkityspolun lähellä, joten hyvin mahdollista, ettei jälki ollut täysin koskematon.

Kaadoksi mulla ei ollut sorkkaa, sillä pakkasessa ei yksinkertaisesti ollut tilaa hirvieläimen jalalle. Siispä vastoin kaikkia mejäharrastajan lakeja, kaatona oli raakaa kalkkunanlihaa sekä broilerin kaula pakasterasiassa. Pääasia, että edes jotain, eikä jälki päättynyt tyhjään. 

Kerttu odotti kaadon viemisen ajan autossa ja sitten lähdettiin hommiin. Jatkossa olisi tarkoitus ostaa oma jälkiliina ja -valjaat, joita käytetään vain ja ainoastaan verijäljellä, jotta Kerpunen oppisi yhdistämään ne toimintaan. Kertulla oli ihan liikaa energiaa ennen jäljelle pääsyä ja se häselsi sinne tänne. Alkumakauksella Kerttu jännittyi hetkeksi haistelemaan ja sitten mentiinkin lujaa.

Viime kertaan verrattuna Kerttu hosui jäljellä huomattavasti enemmän. Oliko jälki vaikeammin erotettavissa vai oliko Kertulla vain liikaa intoa? Olin jättänyt avomerkit, jotta pysyin itse jäljellä ja samalla pystyin kevyesti ohjailemaan Kerttua. En sanonut mitään, jos se pyrki väärään suuntaan tai oikaisemaan vaan pidin narun päästä kiinni, kunnes se ryntäsi saman tein takaisin. Into on aina positiivista, mutta kokeissa arvostetaan toisaalta myös tarkkaa työskentelyä.

Pieni pettymys oli, kun Kerttu ohitti molemmat kulmat. Rytinällä suoraan eteenpäin. Viimeksi Kerttu haisteli ne tosi tarkkaan, toisen jopa pissasi ja lähti oma-aloitteisesti oikeaan suuntaan. Tällä kertaa osoitin ne Kertulle ja sen jälkeen jatkoi oikein. Kulmien lisäksi Kerttu viuhotti kaadonkin ohi. 

Kaikkiaan vähän oli yli-innokkuutta ilmassa, mutta pääasia, että Kertulla oli hauskaa. Jäljestämisen jälkeen kävin vielä itse neljännen kerran saman reitin ja keräsin merkit pois. Rankkaa hommaa, mutta kaikkea sitä tekee parhaan turrin hyväksi! Kevään 2017 mejäilyissä panostetaankin sitten tarkkuuteen ja vedetään pidempiä jälkiä. Kuvasin pienen videopätkän vanhalla kameralla ja linssinsuojus päätti kolista koko matkan kameran kylkeen. Älkää antako sen häiritä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi!