sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Virallisesti hyväksytty

Nonniin valmista tuli. Vähän oli vaikeuksia muistaa tarkalleen kolmen viikon takaisia tapahtumia ja seuraavaksi meinasin jo innostua kirjoittamaan ihan liian pitkää kisastooria... Mutta tässä tämä nyt viimein olisi ja kärsivällinen odotus palkitaan ;)

10.1. käytiin siis meidän ensimmäiset viralliset rally-tokokisat. Kerttu oli ekassa alokkaan ryhmässä kymmeneltä ja paikalla tuli olla vähintään puolta tuntia ennen oman luokan alkua. Mulle on tärkeää, että kisatilanteessa saadaan tehdä samat rutiinit, käydä lenkillä ja rauhoittua ennen omaa vuoroa. Nyt kuitenkin aikataulu meni pikkuisen tiukille ja kisapaikalla mulla oli hirveä paniikki päällä. Kerttu kävi kaverin kanssa pissalla, kun itse piti kiiruhtaa sisälle laittamaan kevythäkki kasaan ja ostamaan kilpailukirja. Mutta Kerttu vaan hinkusi mun mukaani sisälle, eikä suostunut edes tekemään tarpeitaan. Kaiken lisäksi se rupesi heti sisällä stressaamaan, mitä se ei ole vielä yksissäkään mölleissä tehnyt.

Täytin kisakirjan hutaisten valmiiksi ja käytiin pikaiseen ulkona rauhoittumassa. Suoraan lenkiltä mentiin jonottamaan mittaukseen ja kisakirjan varmennuksen. Tuomarina kisoissa oli Kirsi Petäjä. Sisällä Kerttu jatkoi taas samaa vilkuilua ja tärinää. Taisi käydä juuri se pahin ja sain tartutettua oman hermostuneisuuden Kerttuun...
Rally-tokokisat 011
Mittaukseen päästiin viimeisinä ja Kerttu käyttäytyi tosi nätisti, vaikka vähän meinasi jänskättää. Mittauksen jälkeen tarkistettiin vielä mikrosiru ennen kuin kisakirja voitiin varmistaa. En oikeastaan ollut tajunnut koko mikrosirun tarkistusta ja hieman epäilytti, mitä Kerttu laitteesta tuumaisi. Tuomari kävi Kertun laitteella läpi ja ensiksi katsoi niskasta, jossa siru yleensä on. Niskan alueelta sitä ei kuitenkaan ruvennut löytymään, joten lopulta syynättiin koko koira läpi.

Mikrosiru saattaa liikkua nahan alla jonkin verran ja tuomari kertoi, että joltain koiralta se oli löytynyt jopa hännänpäästä. Mutta laite pysyi mykkänä ja lopulta tuomarin oli pakko lähteä rataan tutustumiseen ja oikeastaan niin olisi munkin. Muuten tässä ei olisi ollut mitään ongelmaa ja vanhoilla säännöillä oltaisiin voitu kisata kisat ja käydä heti kisojen jälkeen laittamassa uusi mikrosiru. Mutta vuoden vaihteessa oli otettu käyttöön uudet säännöt, joiden mukaan kisoihin ei ole asiaa, ellei koiralta löydy tunnistusmerkintää.

Etsittiin varmaan vielä melkein vartti päästä hännän päähän, mutta yksinkertaisesti: sitä vaan ei ollut. Kuulemma on tosi harvinaista, että mikrosiru katoaa tai lakkaa toimimasta, mutta tietenkin juuri meille kävi näin kehno tuuri. Jotenkin on aina ajatellut, että siellähän se on, eikä ole edes tajunnut tarkistuttaa sitä eläinlääkärissä tms. Vielä polvi-ja silmätarkastuksissa se oli kaksi reilu vuotta sitten, mutta näköjään sille on tapahtunut jotain tässä välillä.
Rally-tokokisat 009Rally-tokokisat 141
Rally-tokokisat 156
Harmitti ihan tajuttomasti, sillä olin ihan varma, että meidän kisat oli nyt siinä. Mutta kiitos aivan älyttömän ihanien järjestäjien, meidän kisapäivä saatiin pelastettua. Aluksi meinattiin lähteä laittamaan uusi mikrosiru päivystykseen, mutta sunnuntaipäivänä siitä olisi voinut tulla ihan kuolettava lasku. Pitkien puheluiden jälkeen yksi järjestäjistä sai sovittua sirutuksen tutulleen ja Kertun vuoro saatiin siirrettyä seuraavaan ryhmään ihanan ystävän ansiosta.

Seuraavaksi oltiinkin pakettiauton kyydissä, huristeltiin kiireellä kaupungin toiselle laidalle ja tökättiin järkyttyneelle Kertulle takapenkillä uusi mikrosiru. Tulomatkalla se vähän läähätteli ja kisapaikalla painui kevythäkkinsä perimmäiseen nurkkaan nukkumaan. Mulle riitti. Tämmöisestä ei ollut puhetta. Ei voi muuta sanoa kuin että aikamoinen kokemus. Ihan uskomatonta, että saatiin näin upeaa apua. Kiitos vielä kerran kaikille. Enpä olisi uskonut, että meidän kaamea kisa-aamu päättyisikin lopulta näin onnellisesti.

Hetki saatiin levähtää, jonka jälkeen aloitelttiin jo seuraava ryhmä. Mittauksessa käytiin uudestaan ja tällä kertaa mirkosiru piippasi ja kisakirjaan saatiin viimeisetkin varmennukset. Kerttu oli yllättävän reipas siihen nähden, mitä kaikkea oli joutunut aamun aikana kokemaan. Ainoastaan alue, jossa se aamulla joutui laitteella syynättäväksi, pelotti sitä tosi paljon, eikä se olisi halunnut sitä lähellekään.
Jyväskylä 10.1.2016
Kisarata oli mun mielestä aika haastavan näköinen ja siinä oli täydet 15 kylttiä. Pikkuisen jännitti, sillä me ei olla edes koskaan menty noin pitkää rataa. Kylteissä ei ollut kuitenkaan mitään kompastuskiviä paitsi taas kerran se liikkeestä maahan. Rataan tutustumisessa oli ruhtinaallisesti aikaa ja kävin radan varmaan neljä tai viisikin kertaa läpi. Me oltiin vuorossa kolmantena, joten hain Kertun melkein heti lämmittelemään. Sillä oli mielettömän kiva vauhti päällä, eikä stressanut lähimainkaan yhtä paljon kuin aamulla. Hiukan se tosin läähätti, mutta toisaalta se saattoi johtua myös ihan innosta. Hyvillä mielin lähdettiin radalle.

Ensimmäisenä liikkeenä oli liikkestä maahan, joka meni vähän niin ja näin. Käsiavulla Kerttu meni maahan, mutta tosi vinoon. Sekunnin mietin, että ei kannattaisi lähteä uusimaan, sillä vinosta asennosta saataisiin todennäköisesti se -1p. Pujottelun jälkeen oli koira eteen, vasemmalta sivulle, istu ja heti perään koira eteen, oikealta sivulle. Molemmat meni hieeenosti. Täyskäännöksen jälkeen oli pieni juoksuosuus kahdella käännöksellä ja Kerttu pysyi hyvin mukana, enkä itse tallonut sen päälle.

Vasen täyskäännös ja 270° oikeaan meni ongelmitta, mutta 270° käännöksessä vasempaan Kerttu lähti edistämään, joten otettiin se uudestaan. Maahan, kierrä koiran ympäri sujui hyvin, kun tehtiin rauhassa ja  selkeillä käsimerkeillä. Täyskäännöksessä vasempaan Kerttu taas edisti ja meinasi lähteä haahuilemaan tuomarien suuntaan. Saatiin silti paketti takaisin kasaan ja selvittiin vielä kunnialla vikasta 1 askel, 2 askelta, 3 askelta kyltistä. Kiidettiin kehänauhan ulkopuolelle ja varulta vielä kauas kehästä ennen kuin uskallettiin laittaa biletykset pystyyn. Radasta jäi ihan huippuhyvä mieli ja Kerttu oli niin super.
Tammikuu 2016 268
Pisteitä laitettiin seinälle sitä mukaa, kun kisaajat tulivat maaliin, enkä voinut vastustaa kiusausta käydä katsomassa meidänkin pisteitä etukäteen. Ja hyväksytty tuloshan siellä komeili! Palkintojen jaon aikaan saatiin vielä kisakirjat takaisin sekä viralliset arvostelulomakkeet. Pisteitä saatiin hienot 81, eikä virheetkään ollut edes pahoja. Ensimmäiseltä kyltiltä saatiin -10p, sillä Kerttu istui ennen maahan menoa. En ollut edes tajunnut koko juttua ja huomasinkin sen vasta videolta. Jotenkin ajattelin, että se olisi ollut yhden pisteen vino, eikä ruvettu uusimaan. Mutta toisaalta tuo liike on meille tosi vaikea, eikä välttämättä olisi onnistunut uusinnallakaan. Nyt vaan lisää treeniä.

270° käännöksen uusimisesta saatiin -3p ja toinen -3p tuli liian lyhyestä uusimismatkasta. Onhan siitä ollut monesti puhetta, että uusinnassa palataan edellisen kyltin suoritusalueelle. Mutta en tuossa tilanteessa tajunnut, että se pitäisi mennä ihan kunnolla sinne kyltille asti. Tietääpä nyt tuonkin! Vielä yksi -3 pisteen virhe tuli vikalta kyltiltä epätarkasti suoritetusta liikkeestä. Pitkään mietin, mistä se tuli, mutta todennäköisesti alun haahuilevasta perusasennosta. Tuomarin kommenttina oli "Nättiä yhteistyötä! Koira pyrkii edistämään, niistä ongelmia AVO-käännöksissä jatkossa :)"

Semmoinen kisapäivä meillä. Ei ehkä mikään ihanin aloitus kisauralle, mutta toisaalta loppu hyvin kaikki hyvin. Ja enää puuttuu ne kaksi hyväksyttyä RTK1:stä ;) Seuraava kisa olisi katsottuna Maaliskuun alkuun, mutta täytyy vielä katsoa, miten yo-kirjoitusten lomassa keretään. Toukokuun ja Kesäkuun kisat olisi sitten todennäköisesti seuraavat etapit ja tiedä vaikka se koulutustunnus sitten kesän alkuun napattaisi!

12 kommenttia:

  1. Mun kälyn whippetillä on hävinnyt kehoon kolme mikrosirua! Mutta hyvältä näyttää tuo teidän meno! Vaikka olikin pientä episoodia sen sirun kanssa :) Ei huomaa koirasta yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäh, miten toi on edes mahdollista :D Yhden vielä ymmärtää, mut saa olla aika huono tuuri, jos kolme saa katoamaan! Huh toivotaan nyt, ettei tuo Kertun uusi enää häviäisi... ;) Ja hei kiitos paljon! Olin kyllä ihan varma, ettei meidän kisoista tulisi enää yhtään mitään, sillä Kerttu on hiukan herkkä tyyppi. Mut näköjään joskus saa yllättyä :)

      Poista
  2. Ei vitsi mikä kisapäivä teillä :D Ja vielä ekat kisat, ite olin ihan hermoraunio ekoissa kisoissa ja jos ois tommonen show saatu pystyy nii herravarjele oisin varmaan pyörtyny :DD Mut ihan huippua että teillä meni hyvin onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Ei kyllä kovin kiva, kun muutenkin ihan tajuttoman hermona ja sitten tulee tämmöisiä pieniä, hauskoja yllätyksiä... :D Mut kiitti hurjasti, oon kyllä superiloinen, että päästiinkin kisaamaan. Innolla (ja ehkä vähän jännityksellä) ootan jo seuraavia! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hih kiitos! Nyt on pienempi kynnys lähteä sitten seuraaviin, kun on tästä ekasta selvitty. Ehkä... ;)

      Poista
  4. Aika hassua, että mikrosiru voi tolleen kadota. Onneksi pääsitte kuitenkin kisaamaan ja meni vielä super hyvin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mä en ollut ainakaan ikinä kuullut, että näinkin vois käydä. Noh olipahan ainakin kokemus :D Oi kiitos, tää oli kyllä aika huikea päivä :)

      Poista
  5. Meilläkin, kun oli Telman kanssa ekat viralliset kisat viime vuonna ni meiltäkään ei löytyny sirua, vaikka koira käytiin moneen otteeseen läpi :D

    Sen jälkeen olin vaan et mitähän vielä... No lähdössä mokasin ja meiltä lähti -10, jos en olisi mokannut niin oltaisiin saatu täydet 100pist. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, onpas jännä, että teillekin on käynyt näin ja vielä ihan samassa tilanteessa :D Huh ihan lohduttavaa, ettei olla ainoita, joilla on näin kehno tuuri! Jep mäkin kyllä aamulla mietin, että voiko enää pahemmaksi muuttua, mut ei tää sitten hullummin päättynytkään.

      Voi ei toi on kyllä niin ärsyttävää, kun rally-tokossa on niin helppo itse sössiä hyvä suoritus! Mut aivan mieletön suoritus, jos tuo oli ainut virhe, vaude :D

      Poista
  6. Hienoa Kerttu! Ihan pro-menoa vaikka ekaa kertaa kisasitte! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :) Nää meni kyllä paremmin kuin osasin oottaa, vaikka pieniä mutkia tulikin matkaan! Kerttu on hyvin taitava pieni ärrieri <3

      Poista

Kiitämme kommentistasi!