tiistai 9. kesäkuuta 2015

Älä kysy, minne johtaa tie

Ihanaa. Se olisi sitten ansaitun ja todellakin tarpeeseen tulevan kesäloman aika. Reilu viikko lomailua takana päin ja kyllä jo pikku hiljaa alkaa lomalta tuntua. Kokonainen kesä sille, että voidaan tehdä kaikkea parasta Kertun kanssa. Rentoutua, harrastaa, retkeillä ja vaikka mitä muuta. Niin paljon kaikkea hauskaa mielessä, etten malta edes odottaa.

Viime viikolla meille tarjoitui tilaisuus päästä kesän aloittajaisiksi vähän seikkailemaan ja Kerttu pääsi tutustumaan naapurikaupungin vilskeeseen, uusiin lenkkireitteihin ja pikkuisen myös kaupunkilaiselämään. Paikka, jossa oli suunnitelmissa käydä tutkimusretkellä, ei ollut itselle varsinaisesti entuudestaan tuttu. Ja sehän siitä parasta teki, kun saatiin vähän jännitystä siitä, mitä kaikkea reissu toisi tullessaan.

Aina, kun on jotain jännittävää luvassa, Kerttu on täysillä mukana. Suurimman osan automatkasta Kerttu nukkui omalla paikallaan, mutta määränpään lähestyessä, jos vauhti vähääkään hidastui, pörreä pää nousi ylös: Joko ollaan perillä? Loppumatkasta Kerttu virkistyi täysin ja könysi syliin, että sai katsoa ikkunasta. Hirveä vinkuminen ja urina, sen verran jännän näköistä seutua, että oli pakko olla jotain hauskaa tiedossa.
Parkkipaikan vierestä alkoi tosi kivan oloinen metsä korkealle harjulle, joten päätettiin ottaa selvää, mitä sen takana oli. Metsässä kiersi jonkinmoinen frisbeegolf rata ja kivoja tallattuja polkuja oli vähän siellä sun täällä. Heittäjiä ei ollut onneksi kovin paljoa paikalla, eikä tarvinnut koko ajan pelätä, että saisi kiekon päähänsä. Polkujen kautta suunnattiin hienolle hiekkarannalle ja käytiin jonkin matkaa pitkää rantatietä käppäilemässä. Pari koiraa tuli vastaan ja vielä sellaista "mallia", joille Kerttu normioloissa olisi pörhistellyt karvojaan. Mutta nyt Kerttu ei piitannut niistä pätkän vertaa. Oli niin paljon muuta kiinnostavaa, ettei joutanut turhia pöhisemään. 

Reissuun Kerttu oli saanut päälleen uudet Hurtan valjaansa. Nämä oli joku aika sitten niin hyvässä alennuksessa, etten voinut vastustaa kiusausta. Näillä meidän oli tarkoitus aloittaa puhtaalta pöydältä valjaskammon nitistäminen. Oston jälkeen oon edennyt tosi varovasti ja pyrkinyt pitämään nämä mahdollisimman kivana asiana. Pieniä harjoituksia, paljon palkkaa ja vasta nyt viikkojen jälkeen ne on ollut ihan ensimmäisiä kertoja oikeasti käytössä. Ja ihan positiiviselta näyttää. Ei valjaat vieläkään ole Kertusta mikään maailman paras asia, mutta paljon on edistytty esimerkiksi siinä, ettei Kerttu mene piiloon näitä nähdessään ja varsinkin kotiharjoituksissa tunkee päätään valjaisiin niin innolla, ettei mitään rajaa. Ehkä me vielä saadaan valjaskammo voitettua!
Lenkin jälkeen oli aika käydä tsekkaamassa reissun toinen pääpiste. Nimittäin koirapuisto. Omalla paikkakunnalla sellaista ei ole, joten tämä oli siis Kertun ensimmäinen kerta puistoilemassa. En ole ihan varma, mikä oma kantani koirapuistoista on. Toisaalta on tosi kiva juttu, kun koirat pääsevät telmimään keskenään, mutta toisaalta niistä on kuullut myös paljon huonoja kokemuksia. Ajattelin, että mennään kuitenkin katsomaan, jos vaikka paikka olisi tyhjillään. 

Isojen koirien puolella oli kolme koiraa peuhaamassa, mutta pienten aitaus oli tyhjillään. Siispä sinne. Paikka vaikutti heti ensisilmäksellä kivalta. Aitaus oli iso, maasto monipuolista, eikä se ollut pelkkä tylsä hiekka-alue, jollaiseksi koirapuistot yleensä ajattelee. Vaihdoin valjaat kevyempään pantaan ja Kerttu vapaaksi. Kerttu oli vähän hölmistynyt vapaudesta, mutta hetken epäröinnin jälkeen palo silmiin syttyi ja se lähti innoissaan tutkimaan paikkoja. Koira ja vapaus = täydellinen onnellisuus. Kun kaikki paikat oli koluttu, Kertulle tuli vähän tylsää ja käytiin vielä uudella lenkillä.
 
Koska meillä ei oikeastaan ollut mitään päämäärää, Kerttu sai kerrankin valita suunnan. Lähdettiin taas harjun suuntaan ja tällä kertaa kavuttiin ihan huipulle asti. Ja voi että oli upeat maisemat! Jatkettiin mäkeä alas rantaan ja käytiin vielä kiertelemässä ja totuttelemassa kaupungin vilskeeseen. Kerttu oli oikein kelpo citykoira, ainoastaan isot rekat ja bussit vähän jänskättivät. 

Ennen kotimatkaa päätettiin pyörähtää vielä uudestaan puistoilemassa. Pienten puoli oli tyhjillään ja Kerttu sai taas kirmailla omaan tahtiin. Lisäksi leikittiin vähän piilosta ja Kerttu sai riehua ja juosta keppinsä kanssa. Lopussa pienten puolelle tuli toinenkin koira puistoilemaan. 15-vuotias, rauhallinen puli vanhus, jota ei kiinnostanut kaveerata tällaisen natiaisen kanssa. Pikaisten haistelujen jälkeen se lähti painelemaan omia polkujaan.

Kerttu sen sijaan päätti mennä tekemään tuttavuutta koiran omistajan kanssa. Kerjääminen oli selvästi hallussa ja tulos sen mukainen. Enpä ollut vähään aikaan nähnyt niin vinhasti heiluvaa häntää ja kirkkaita silmiä, kun omistaja otti herkkupussin esiin. Ystävyys syttyi sillä sekunnilla. Kerttu ei olisi millään halunnut lähteä ja vähän näytti siltä, että Kerttu lähtisi puistosta uuden omistajan matkassa. Mutta kun se tajusi, että nyt oikeasti ollaan lähdössä niin jo tuli liikettä niveliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi!