sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Yli kivisen tien vuoteen 2015

Tammikuussa ei tapahtunut oikeastaan ihmeempiä. Alkuvuodesta odoteltiin lunta ja kirpeitä pakkaspäiviä sekä asetettiin tavoitteet tulevalle vuodelle. Jäälle päästiin jo tammikuussa pariin otteeseen lenkkeilemään niin lyhyemmille kuin vähän pidemmillekin lenkeille. Tammikuussa myös sattui pieni harmillinen takaisku toisten koirien ohittamisen opettelun suhteen, mutta onneksi pahimmilta traumoilta säästyttiin. Lunta ei suurista toiveista huolimatta saatu paljoa yhtään ja sen takia hiihtoa harrastuksena ei päästy Kertun kanssa kokeilemaan.
Helmikuussa Kerttu kävi vuoden ensimmäisessä näyttelyssä. Tilanne oli Kertulle jälleen kerran tosi jännittävä, mutta tuloksena silti hienosti EH kera hyvän arvostelun. Helmikuun lopussa Kerttu käytettiin epävirallisessa selkäkuvauksessa perinnöllisen selkävian epäilyn vuoksi. Kaikista toiveista huolimatta selkä ei ollut puhdas ja Kertulla todettiin välimuotoinen lanne-ristinikama. Kun tieto tästä sairaudesta kävi ilmi, tuntui, että hetkessä kaikki ihanat haaveet meidän yhteisestä tulevaisuudesta musertuivat kasaan. Mutta kun hetken asiaa sai mietttiä rauhassa, niin tajusin, ettei maailma tähän kaadu. Elämä jatkuu ihan niin kuin ennenkin ja parhaimmassa tapauksessa selkävika ei tule edes koskaan häiritsemään Kertun normaalia arkea. Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja sitä ennen me nautitaan joka hetkestä niin täysillä kuin vain mahdollista!

Helmikuussa Kerttu pääsi lisäksi ensimmäistä kertaa koirauimalaan. Paikka oli Kertulle todellinen kauhukokemus. Se oli ihan kauhusta kankea ja kävi ihan mielessä, että olikohan se sittenkään ollut hyvä idea... Mutta kun altaaseen päästiin, niin jo unohtui jännitys, kun tuli vähän jotain muuta ajateltavaa. Ihan kivasti Kertun uinti sujui, vaikka toista takajalkaansa se ei käyttänyt uimiseen niin hyvin kuin toista. Sen sijaan häntä toimi propellina hyvinkin tehokkaasti ;) Sen verran hyvä kokemus koirauimalakerrasta jäi mieleen, että heti alkoi suunnitella, josko pääsisi sinne vielä uudestaan kevään aikana...
Maaliskuussa käytiin vuoden ensimmäisessä mätsärissä. Esiintyminen sujui ihan kivasti, vaikka ruohomaton kiinnostavat hajut meinasivat viedä koiran mennessään. Sininen nauha, eikä sillä kertaa sijoitusta, mutta hienosti Kerttu kuitenkin tsemppasi loppua kohden. Maaliskuussa saatiin vielä lisää lunta ja sen innoittamana käytiin pariin otteeseen metsässä harjoittelemassa vapaanaoloa. Kevään ja lumien sulamisen kunniaksi Kerttu päätti jälleen aloittaa vanhan ja inhottavan tapansa, nimittäin kakan syönnin. Syytä kakan popsimiseen koetettiin saada selville, mutta huonoin tuloksin.

Maaliskuussa käytiin toista kertaa koirauimalassa. Kerttu oli uimalassa huomattavan paljon rauhallisempi, eikä sitä viilipyttyä katsoessa voinut uskoa, että viimeksi joku oli paniikkikohtauksen partaalla. Takajalkojen käyttö oli parempaa kuin edellisellä kerralla, uinti oli varmempaa, eikä häntääkään Kerttu käyttänyt niin paljon kuin viimeksi. Jos ensimmäisestä koirauimalakerrasta jäi hyvä maku suuhun, niin tästä toisesta kerrasta jäi vielä monta kertaa parempi! Ehdottomasti vielä uudestaan tänä vuonna olisi päästävä!
Mitä ihmettä, eikö me tosiaan tehty tämän enempää huhtikuussa? Ilmeisesti ei, ellei sitten omistajan muisti pätki pahemman kerran. Mutta kyllähän sitä nyt välillä voi ottaa vähän rennommin! Huhtikuussa ei siis tapahtunut paljoa ihmeitä: kakan syönti jatkui, lenkkeiltiin metsässä ja nautittiin ihanan lämpimästä keväästä.
Toukokuussa vietettiin pikku turrikan kaksivuotis syntymäpäivää ja sen kunniaksi päästiin viettämään hauska päivä uuden harrastuksen parissa. Tosiaan Kertun synttäripäivänä käytiin yhden päivän rallytoko-kurssilla. Päivää oli odotettu jännityksellä kauan, eikä se todellakaan tuottanut pettymystä. Kurssipäivän aikana treenailtiin läpi kaikki alokasluokan kyltit ja päivän lopuksi päästiin kokeilemaan pientä radanpätkää.

Yksittäisten kylttien harjoittelu sujui ihan huipusti ja oli ihana nähdä, miten Kerttukin oikeasti nautti, kun pääsi haastamaan itsensä. Radan suorittaminen ei sitten sujunut niinkään hyvin... Sen toisaalta saattoi jo laittaa väsymyksen piikkiin. Eihän sitä nyt aina jaksa keskittyä. Päivä oli kuitenkin tosi kiva ja taskuun jäi paljon hyviä vinkkejä treenaamisen jatkamiseen. Ihanien kevätpäivien innoittamana käytiin metsässä retkeilemässä ja myös parit mätsärit tuli kierrettyä, tuloksina PUN ei sij. ja toisesta upeasti pienten PUN4.
Kesäkuussa Kerttua vaivasi valetiineys. Oireilu ei ollut niin selvää kuin viime kerralla, ruokahalu ei vähentynyt oikeastaan yhtään, eikä väsymyskään painanut päälle niin paljoa kuin viime valetiineyden aikaan. Leluja Kerttu sen sijaan hoivasi senkin edestä niin, että "pennut" oli lopulta pakko takavarikoida. Kesäkuussa käytiin Julmilla lammilla vuoden ensimmäisellä kunnon retkellä. Niin kuin yleensä, Kerttu oli uudesta paikasta aivan täpinöissään ja nautti retkestä täysin siemauksin. Sää suosi, reitti oli mahtava, Kertulla oli hauskaa ja päivä kaiken kaikkiaan todella upea. Hmm, mitäs muuta kesäkuussa tulikaan tehtyä? Juhannustyttö pääsi ainakin poseeraamaan kukkakuviin ja suunniteltiin paljon tulevaa kesää.
Heinäkuun alussa saatiin kunnolla fiilistellä kesän parhautta. Nukuttiin pari yötä teltassa, hoidettiin kaverin kanssa reilu viikko kahta aivan ihanaa "hoitolasta" ja käytiin veneellä saaressa pienellä retkellä. Siellä uskalsin päästää Kertun kokonaan vapaaksi juoksentelemaan ja kyllä se tosiaan juoksikin! Voi sitä riemua, kun pääsi kerrankin nauttimaan vapaudesta, ilman mitään typeriä perässä laahaavia naruja tai omistajan paniikinomaisia kutsuhuutoja silloin, kun vähän ottaa etäisyyttä. Ehdottomasti täytyy ensi kesänä käydä useamminkin siellä saarella vähän harjoittelemassa vapaanaoloa!

Hellepäivien vastapainoksi käytiin useasti rannalla uimassa ja leikkimässä hauskoja vesileikkejä. Uimiselle Kerttu ei vieläkään ihan syttynyt, mutta viimeisinä kertoina se uskalsi uimaan jo ihan vapaaehtoisesti pienen houkuttelun avulla. Se oli kyllä aivan mahtavaa ja kyllä olin ylpeä, kun Kerttu polskutteli pienen kierroksen kerta toisensa jälkeen. Ei Kerttu kyllä mitään kovin pitkiä matkoja uskaltanut uida, houkuttelua tarvittiin tosi paljon ja innostus touhuun lopahti muutaman kerran jälkeen, mutta silti se ui ihan itse, aivan omasta tahdostaan! Niihin kertoihin oli kyllä hyvä päättää sen kesän uimakausi.
Heinäkuun kohokohta oli ehdottomasti kolmen päivän reissu Kuusamoon ja päivävaellus 12 kilometrin Pienellä Karhunkierroksella. Retkeä oli suunniteltu tosi pitkään ja oli aivan mahtavaa, että reissu saatiin viimein kesällä toteutettua. Matka Kuusamoon oli Kertun ensimmäinen lomamatka, mutta tosi hienosti monen tunnin matka autossa istuen Kertulta sujui. Kolmipäiväinen reissu Kuusamossa oli aivan huippu ja se sisälsi niin retkeilyä, koira-aitauksessa leikkimistä, telttailua kuin ikimuistoisia kommelluksia ja todellista leirintäalue-elämää. Ehdottomasti on vielä joskus päästävä sinne uudelleen! 
Elokuussa harjoiteltiin paljon syyskun ryhmänäyttelyä varten. Kesän aikana mätsäreissä kierrellessä tuli huomattua, että parannettavaa olisi niin pöydällä olemisessa kuin liikkumisen kanssa. Siispä ongelmakohtia treenailtiin kovasti aina kotipihalta enemmän hajuja ja häiriöitä tarjoaviin paikkoihin ja lisäksi Kerttu sai taas siistin ja tyylikkään kampauksen näyttelypäivää varten.

Elokuun lopulla Kerttu sai uuden kaverin pienen pienestä westiepoika Romeosta. Koiruudet pääsivät tutustumaan riehakkaan leikkihetken merkeissä (tai ainakin Kertun osalta riehakkaan), mutta hauskuus jouduttiin valitettavasti päättämään pelikatkoon, kun Kerttu ei ymmärtänyt, ettei pienemmän kaverin yli saa juosta. Leikkimieltymykset eivät vielä silloin aivan käyneet yhteen, mutta muuten ensimmäinen tapaaminen sujui oikein kivasti!
Syyskuun alussa koitti kauan odotettu näyttelypäivä. Aamu hujahti kiireisissä merkeissä näyttelytalkoissa autellen niin, että aikaa ei onneksi jäänyt paljoa tulevan kehäkoitoksen hermoilemiseen. Kun viimein pääsimme kehään, niin siitä eteenpäin kaikki tuntui tapahtuvan ihan hujauksessa. Kerttu oli superreipas, eikä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pelännyt pöydällä! Esiintyminen sujui myös mainiosti ja tuloksena lopulta AVO-EH, AVK4. Sanoisin, että päivä meni aika nappiin. Mutta eipä ihmekään, kun omistaa näin taitavan karvaturrin!

Syyskuussa ei näyttelyn lisäksi koettu mitään kovin suuria juttuja. Otettiin kaikki irti aurinkoisista syyspäivistä. Leikittiin pariin kertaan Romeo-kamun kanssa (aika samanlaisin tuloksin kuin ensimmäiselläkin kerralla...), käytin pitkillä lenkeillä ja käytiin kerran näyttelytreeneissä hakemassa lisää kokemusta ja varmuutta esiintymiseen.
Lokakuu ei tuonut tullessaan mitään erityisempää. Kyllä huomaa, kun tätäkin vuosikatsausta kirjoitti, että jostain syystä kaikista aktiivisin elämänmeno sijoittuu lähes aina keväälle ja kesälle. Syksyä kohti kalenteri tyhjenee aina vain, talvella ei tapahdu oikeastaan mitään erityistä ja taas kevättä kohti löytyy taas kaikenlaista menoa. Näin se menee. Yleensä. Mutta tänä vuonna me tehdään tähän poikkeus!

Jos mitään muuta ei lokakuussa tullut tehtyä, niin ainakin retkillä tuli käytyä senkin edestä. Syyslomalla käytiin todellakin syksyisellä retkellä Multamäessä. Erään aurinkoisen päivän innoittamana lähdettiin 8 kilometrin lenkille läheiseen liikuntapuistoon ja lisäksi pyörähdettiin reilun mittaisella lenkillä koirakavereiden kanssa Tärttämäen pimenevässä syysillassa. Lokakuussa otettiin myös perinteisesti paljon kuvia värikkäiden lehtien seassa, unohtamatta tietenkään hurjan hauskoja etsimisleikkejä lehtikasojen kätköistä.
Marraskuussa saatiin vihdoinkin lunta. Kauaa ei kuitenkaan ihanista hangista ja kivoista lumileikeistä ehditty nauttia, kun lumi jo muutaman päivän päästä suli pois. Marraskuussa käytiin vuoden viimeisessä mätsärissä. Sää oli kylmä ja pöytä oli jälleen yhtä kammottava kuin aina ennenkin, mutta silti tuloksena mahtavasti pienten PUN2. Aika kelpo lopetus sen vuoden mätsärikaudelle! 

Samana päivänä Kerttu pääsi lisäksi Musti ja Mirri myymälän avajaisissa valokuvattavaksi ja hienosti kuva onnistui, vaikka Kerttu ei oikein viihtynytkään kuvattavana... Marraskuussa meidän olisi ollut tarkoitus käydä koirauimalassa polskimassa, mutta harmillisesti Kerttu aloitti juoksunsa juuri päivää ennen. Uimalakerta jouduttiin meidän osalta perumaan, mutta tänä keväänä sitten uusi yritys.
Joulukuun alku kului blogin joulukalenterin parissa pakertaen. Pakko myöntää, että kaikki muut, oikeasti tärkeämmät asiat jäivät sen takia hieman vähemmälle, mikä suoraan sanottuna kaduttaa. Ei bloggaaminen saisi mennä oikean elämän edelle olipa se sitten miten hauskaa tai pakollista tahansa. Mutta toisaalta joulukalenteri toi myös osittain hauskuutta ja puuhaa Kertunkin elämään. Kalenterin innoittamana käytiin joulukuussa pariin kertaan kunnolla rallytokoilemassa, testailtiin aktivointileluja ja Kerttu pääsi myös osalliseksi maukkaiden jouluherkkujen valmistamista.

Kertun joulun lahjasaalis ei ollut tänä vuonna mitenkään erityisen suuri, mutta se ei tietenkään johtunut siitä, ettei täällä olisi oltu tarpeeksi kilttejä tänä vuonna (vaikka joku ulkopuolinen voisi sitä ehkä epäilläkin... ;)) Vaikkei paketteja tullutkaan kovin paljoa, niin niiden sisältö oli ainakin mieluisaa. Uusi aktivointipeli oli ehdoton suosikki  ja tietysti paketeista paljastuvat herkut olivat tälle ahmatille ehdottomasti mieleen!
Muita kuulumisia en ajatellut hirveämmin vielä tässä postauksessa sepustaa, mutta yksi asia on kuitenkin ihan pakko ilmoittaa. Nimittäin se, että kaikki (siis todellakin aivan kaikki) blogin kuvat ovat taas kerran hävinneet taivaan tuuliin. Argh, mä en oikeasti ymmärrä, miten tää on mahdollista! Miten joku voikin olla näin tohelo... Luulisi nyt, että yhdestä kerrasta oppisi, mutta kun ei. Ei niin mitenkään. Kohtalokkaat hiiren klikkaukset, eivät tällä kertaa sattuneet aivan samasta napista kuin viimeksi (onneksi, sillä se nyt tästä vielä puuttuisikin, että olisin tuhonnut kuvat samasta napista kuin viime kerralla...) mutta kuitenkin taas kerran, kun olin sörkkimässä Picasa-verkkoalbumin asetuksia. Annan vinkin: Älkää koskaan kajotko siihen paikkaan tai seuraukset voivat olla kaameat... Kaikista surkuhupaisinta tässä on se, että vielä juuri ennen asetuksiin koskemista ajattelin, että kuitenkin taas käy niin kuin viimeksi. Mutta ajattelin sitten, että tuskinpa ne tästä katoaa. Ja tadaa, tässä sitä nyt ollaan.

Kyllä ottaa päähän, ei voi muuta sanoa, mutta yllättävän rauhallisesti asian huomaaminen tällä kertaa kävi. Ehkä tää alkaa olla jo niin tuttua juttua, ettei enää aiheuta niin suuria tunteita :P Ja täytyy sanoa, että oon kerrankin iloinen saamattomuudesta viime onnettomuudessa kadonneiden kuvien palauttamisen suhteen. Sillä nyt sekin kaikki työ olisi mennyt aivan hukkaan. Muutenkin blogin parissa olisi riittänyt ihan tarpeeksi tekemistä, eikä tällaista lisätaakkaa olisi todellakaan tarvittu. Mutta minkäs teet. 

En osaa yhtään sanoa, kuinka kauan menee, että saan laitettua kuvat takaisin edes näihin uusimpiin postauksiin (saatika sitten jokaiseen kahdeksaankymmeneen). Tällä hetkellä koulu ja elämä blogimaailman ulkopuolella painaa päälle niin kovalla paineella, ettei aikaa vain yksinkertaisesti riitä vanhojen postausten työstämiseen. Varsinkaan siinä tapauksessa, jos haluan saada pidettyä blogia muuten edes jollain lailla elossa. Joten oon pahoillani, että joudutte nyt jonkin aikaa kestämään vanhoja postauksia, noh, sellaisina kuin ne nyt ovat. Mutta toivon mukaan vielä joskus joka ikinen kuva blogissa on jälleen samalla paikalla kuin ennenkin, eikä blogissa tule näkymään enää yhtäkään tuollaista typerää kieltomerkkikuvaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi!