sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ulkoasu asiaa ja vihdoinkin lunta!

Kaikki lukijat kuulolle! Nyt olisi siis sellaista ilmoitusluontoista asiaa, että tulevien viikkojen ajan blogissa on tiedossa pieni tauko postaamisen parissa, koska tarkoituksena on keskittyä työstämään blogille uutta ulkoasua (moneskohan kerta, kun sanon tämän...) Tosiaan jo kesästä asti oon miettinyt, että blogia pitäisi saada uudistettua ja jotain materiaalia kivan kesäiseen ulkoasuun oli jo tehtynäkin. Mutta jotenkin se sitten aina jäi kaikkien kiireiden takia ja nyt on kieltämättä vähän liian myöhäistä kesäiselle ulkoasulle... No onpahan sitten ainakin ensi kesälle valmiina!

Nyt kuitenkin olisi siis viimein tarkoitus päivittää blogi ajantasalle ja ehkä myös sen kautta saada itsellekin uutta intoa ja puhtia postaamiseen! Ulkoasun uudistamisen jälkeen suunnitelmissa on vielä palauttaa erään onnettoman sattumuksen seurauksena kadonneet kuvat takaisin blogiin. Ulkoasu valmistuu vähän kiireistä riippuen, mutta yritän kuitenkin saada koko urakan mahdollisimman nopeasti valmiiksi, viimeistään tämän kuun loppuun mennessä. Joten älkää siis ihmetelkö, jos blogissa on vähän hiljaisemman puoleista sen aikaa!
Pienenä toiveena olisi myös ehtiä väsäillä blogille tänä vuonna joulukalenteria. Viime vuonna monissa lukemissani blogeissa oli tosi kivoja joulukalentereja ja niistä innostuneena taisin lupailla, että seuraavana vuonna saattaisi täältäkin blogista sellaisen löytää. En oo vielä aivan varma, minkälaisen kalenterin lähtisin tänne blogiin toteuttamaan, kun kuitenkin meinaan vähän olla niin kiireinen ihminen, ettei jokaisena päivänä avautuva joulukalenteri välttämättä onnistuisi... Mutta katsoo nyt, miten saan ulkoasun kuntoon ja kuinka paljon aikaa sen jälkeen jää joulukalenterin suunnitteluun. Sen verran voin kuitenkin tässä vaiheessa luvata, että tavallista enemmän erikoispostauksia on joulukuulle luvassa! Ja jos mieleen tulee ehdotuksia postauksista, joita haluaisi joulukalenterissa nähdä, niin ehdottomasti saa tähän postauksen loppuun laitella. Otan ideoita tosi mielelläni vastaan! :)

Ps. Perjantaina saatiin meillekin päin oikein kunnolla lunta. Arvatkaa vain oliko joku vähän onnessaan.

4 kommenttia:

  1. Meidän blogissa oli viime vuonna Joulukalenteri ja vähän laidasta laitaan oli juttua siellä. Meillä oli myös pari ei koira aiheista postusta kalenterissa, esim tämä http://polarbearcassu.blogspot.fi/2013/12/luukku-4-paperitahti-joulukoriste.html. Tänä vuonna tulee lisää ei koira aiheisia juttuja tonne kalenteriin kun muuten loppuu ideat kesken. 😹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että teijänkin blogiin on suunnitteilla joulukalenteri tänä vuonna! Vois kyllä tosiaan itekin väsäillä pari jotain ei koira-aiheista postausta vaihtelun vuoksi, just vaikka joku joulukoristeen teko-ohje vois olla aika kiva! :D

      Poista
  2. Joulukalenterit on kyllä kivoja! Meillekin on tulossa. :) Tee ihmeessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itekin tykkäsin tosi kovasti joulukalentereista, joita oli viime jouluna monissa lukemissani blogeissa :) Mahtava juttu, että teillekin on tulossa joulukalenteri! Meilläkin alkaa nyt vähän vaikuttaa siltä, että jonkilainen joulukalenteri blogille olisi luvassa... :D

      Poista

Kiitämme kommentistasi!