perjantai 26. syyskuuta 2014

Päivä, jolloin oli hymy korvissa

Muutama viikko taaksepäin, lauantaina 6.9 kävimme pyörähtämässä Kertun kanssa Äänekosken  ryhmänäyttelyssä. Tässä näyttelyssä pääsin aivan ensimmäistä kertaa esittämään Kertun itse kehässä ja voitte vaan arvata, että tunnelmat olivat aina vain jännittyneemmät, mitä lähemmäs näyttelypäivää tultiin...
Cairnterriereiden kehä alkoi jo heti aamukymmenen jälkeen. Kerttu oli jälleen kerran tosi innoisssaan uudesta paikasta ja häntä sojossa, parin terävän haukahduksen kera se paineli menemään terhakkaasti tepastellen: "Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee Kerttu!"

Cairneja oli näyttelyssä yllättävän paljon ja niitä olikin kaikista eniten koko terrieriryhmästä. Odotellessa kävimme Kertun kanssa vähän kävelemässä läheisessä metsikössä ja treenailimme vielä pariin otteeseen vähän näyttelyjuttuja. Harjoitellessa kentän reunaman kostea ja kovasti merkkailtu nurmialue oli Kertun mielestä todella inhottava juttu. Nurmialue inhotti sitä aivan liikaa, eikä se suostunut astumaan siihen jalallaankaan, vaikka nimenomaan olisin halunnut harjoitella juuri nurmella kehää varten. Noh ei sitten, jos ei kerran onnistu. Mitä todennäköisimmin juuri ne muiden koirien jättämät viestit olivat neiti hienohelman inhotuksen perimmäinen syy, sillä kyllä Kerttu sitten kehäalueen puhtaalla ja siisillä nurmella suostui taas astelemaan ihan normaalisti.

Arvostelut etenivät tosi nopsaan ja hetken odottelun jälkeen nuortenluokka oli arvosteltu ja avoimen luokan nartut kutsuttiin kehään. Apua, nyt sitä sitten mentäisiin. Herkut, numerolappu, näyttelyhihna, kaikki oleellinen mukana. Pää pörröön, koira ryhtiin ja menoksi! Olin ajatellut, että ennen Kertun kehää olisin aivan paniikissa jännityksestä, mutta kun oli vuoromme astella kehään, yllättäen tilanne ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin olin ajatellut. Harjoitukset ennen kehää olivat menneet niin mainiosti, että pahin pelko siitä, ettei esiintyminen sujuisi alkuunkaan, sai väistyä taka-alalle. Myös Kertun itsevarma ja rauhallinen käytös, sai jollain tavalla myös oman mielen rauhoittumaan.
Kertun kanssa oltiin kehässä onneksi vasta toisina, mikä oli kyllä suuri helpotus, kun sai katsoa muilta mallia ja mennä vain toisten mukana. Ihan alussa Kertun ajatukset meinasivat karata jonnekin muualle, mutta kun herkut otettin esiin, niin se seisoi kehässä kuin tatti. Tuomarina cairneilla oli Kimmo Mustonen. Yleisilmäyksen jälkeen tuomari pyysi meitä kaikkia kiertämään kehän pari kertaa ympäri ja kun liikkeelle lähdettiin, Kerttu lähti tietenkin heti haistelulinjalle. Yritin saada Kertun huomion mahdollisimman nopeasti takaisin itseeni ja hetken töttöiltyämme jonon tukkeena sain kuin sainkin Kertun taas keskittymään tekemiseen. Lopun kierrosta se teputti oikein mallikkaasti ja vain pari kertaa meinasi erehtyä haistelemaan.

Ennen Kertun arvostelua, teimme kehän laidalla mukavia temppuja ja muutakin pientä virettä ylläpitävää puuhaa. Kun edellisen koiran arvostelu oli pöydän osalta ohitse, nostin jo Kertun etukäteen pöydälle, että saimme sitten rauhassa totutella siihen. Kerttu oli pöydällä aivan uskomattoman reipas. Olin ihan ällikällä löyty, sillä ensimmäistä kertaa vähään aikaan Kerttu ei tärissyt ollenkaan pöydällä ja oli jopa tuomarin tutkiessa se oli suhteellisen rennon ja rauhallisen oloinen. Olin kyllä tosi positiivisesti yllättynyt Kertun käytöksestä.
Pöydällä arvostelun jälkeen tuomari pyysi meitä menemään edestakaisin. Kun nostin Kertun alas ja oli tarkoitus lähteä liikkeelle, Kerttu löysi maasta jotain hyvin mielenkiintoista haisteltavaa. Paljoa Kerttua ei onneksi tarvinnut houkutella mukaan ja alun kangertelun jälkeen se meni todella upeasti, eikä haistellut maata yhtään! Samaan putkeen saimme vielä kiertää kehän ympäri. Sen jälkeen olikin sitten jäljellä enää viimeinen seisotus tuomaripöydän edessä. Sitä oli harjoiteltu ja seisominen onkin ehdottomasti Kertun bravuuri esiintyessä. Se oli kuin tinasotilas ja seisoi upeasti ryhdissä ja aivan hievahtamatta paikoillaan koko arvostelun ajan. Siinä pöydän edessä jännittäessä aika tuntui menevän ihan kamalan hitaasti ja kun vihdoin ja viimein kehäsihteeri saapui nauha kädessään. Sininen nauha eli erittäin hyvä sieltä tuli. Vaikka sitä itselleen toitotti, että hauskaahan sinne lähdetään pitämään ja sitä rataa, niin silti salaa toivoi, että erittäin hyvän sieltä saisimme. Ja sehän se sieltä sitten tuli ja olin kyllä niin iloinen!

Kertun arvostelun jälkeen siirryimme kehän ulkopuolelle odottelemaan ja seurailemaan, miten arvostelut etenisivät. Kertun kehä oli mennyt niin hirveän nopsaan, että sitä ihan toivoi, ettei erinomaisen saaneita tulisi tarpeeksi ja myös me, erittäin hyvän saaneet, pääsisimme vielä uudelleen kehään näyttämään kyntemme. Ja yllättäen toiveeni kuultiin. Kun viimeisetkin arvostelut oli saatu valmiiksi, alkoi kilpailuluokka, johon kutsuttin myös kaikki erittäin hyvän saaneet. Oli kyllä ihan mahtavaa päästä vielä uudestaan kehään ja päätin, että nyt jos koskaan menemme kehässä niin upeasti kuin vain osaamme!
Tuomari teki aika nopeasti päätöksensä ja kun olimme kiertäneet pari kierrosta kehässä, sijoitukset oli päätetty. Siinä vaiheessa olin pudonnut kärryiltä ihan täysin, enkä tiennyt mitä nyt tapahtui, kun kehäsihteeri yhtäkkiä kailotti, että numero 227 oli neljäs. Mitä ihmettä? Tulimmeko me neljänsiksi? Pian tuomari tuli kättelemään meidät ja kehäsihteeri ojensi sijoituksesta kertovan vihreän nauhan. Jo se, että Kerttu oli ollut niin reipas pöydällä ja esiintyi muutenkin uskomattoman upeasti, olivat meille suuri voitto. Ja vielä kaiken huipuksi Kerttu sijoittui noin hienosti. Mahtava päivä!
"Erittäin hyvän tyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä narttu. Narttumainen pää, kevyt kuono-osa, hyvä purenta. Hyvät silmät ja ilme, haja-asentoiset korvat. Hyvä ylälinja. Hieman pysty lapa. Riittävät takakulmaukset, hieman lyhyt rintakehä, hyvä luusto ja runko. Erinomainen karvanlaatu. Liikkuu riittävällä askeleella, hieman löysästi edestä. Hyvä luonne. Esitetään edukseen."
AVO EH4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi!