sunnuntai 3. elokuuta 2014

Vaellus, päivä 1: Täältä tullaan Kuusamo!

Reilu kaksi viikkoa sitten Kerttu pääsi käymään ensimmäistä kertaa lapissa ja vaelluksella Pienellä Karhunkierroksella. Päätin siis kirjoittaa postauksen kolmessa osassa, sillä en mitenkään olisi saanut kaikkea mahtumaan yhteen postaukseen (tai ainakaan kukaan ei olisi silloin jaksanut lukea sitä...) Nyt kuitenkin pääsette lukemaan matkasta Kuusamoon sekä meidän ensimmäisestä päivästä Oulangan leirintäalueella. Yritän mahdollisimman pian saada myös reissun toisen ja kolmannen päivän tapahtumat kirjoitettua, ennen kuin muisti pettää ja kirjoitan mitä sattuu! Mutta nyt ajassa kaksi viikkoa taaksepäin ja jännittyneisiin tunnelmiin ennen lähtöä.
Reissua edeltävä ilta hujahti vauhdilla kiireisissä tunnelmissa, matkavalmisteluiden merkeissä ja viimeisiä tavaroita pakatessa. Stressiä oli muutenkin jo ihan riittämiin, mutta tietenkin Kertusta sattui juuri silloin löytymään kaksi kiinni olevaa punkkia (Niille, jotka eivät tiedä: Kerttu siis inhoaa yli kaiken punkkien irroittamista) Kaikeksi riemuksi punkit olivat vielä vaikeimmissa paikoissa kuonossa ja ihan silmän alapuolella. Hienoa, tästä ei tultaisi selviämään ilman pahemman luokan taistelua... Ja siinä olin oikeassa. Punkin poiston jälkeen ei tarvinnut kyllä kummankaan kauaa odotella unen tuloa, vaikka mielessä pyörivätkin jo vaaramaisemat, metsäiset polut ja telttayöt luonnon keskellä.

Matka-aamuna oli aikainen herätys, mutta kun muisti mihin oltiin lähdössä, niin ei mennyt hetkeäkään, kun oli pirteänä jalkeilla. Matkaan olisi ollut tarkoitus lähteä kahdeksalta, mutta lähtö vähän viivästyi pienehkön tavarapaljouden ansiosta. Siinä olikin oikein kunnon jännitysmomentti, saadaanko kaikki tavarat mahtumaan mukaan vai pitäisikö jotain jättää heti kättelyssä kyydistä pois. Onneksi kaikki kamppeet saatiin lopulta sullottua autoon, vaikka tiukkaa se kieltämättä teki! Auton sisälläkin oli aika tiivis tunnelma, kun tavarapaljouden lisäksi autoon piti saada mahtumaan kolme koiraa ja viisi henkilöä tietenkään pieniä matkakasseja unohtamatta. Mutta tiiviisti kun oltiin niin mukavasti kaikki mahtuivat mukaan. Sitten ei muuta kun turvavyö kiinni ja matka kohti pohjoista alkakoon!
Reippaana automatkaajana Kerttu matkasi oikein nätisti melkein koko päivän kestäneen automatkan. Tietenkin aina välillä pidimme koirille pieniä jaloittelutaukoja. Sää oli todella kuuma, eikä tarvinnut kävellä kuin ihan pieni lenkki, kun koirat olivat jo ihan kuumissaan. Juomatauon jälkeen kaikki pakkautuivat taas autoon ja matka jatkui seuraavaa taukopaikkaa kohti. Automatkalla Kerttu ei juuri muuta tehnyt kuin nukkui ja pötkötteli tyytyväisenä auton viileässä jalkotilassa. Välillä unenpöpperöinen pää ilmeistyi tuijottelemaan tuikeasti, kun vahingossa satuin herättämään väsyneen automatkaajan. Kovin kauaa se ei jaksanut siinä istuskella, kun mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Niinpä pian se taas kävi nukkumaan kevyttä koiranunta suurieleisesti tuhahtaen.

Viimeinen kunnon tauko ennen matkan päätepistettä pidettiin Kuusamon Torangissa. Tarkoituksena käydä syömässä jotakin, täydentää hiukan ruokavarastoja ja pyörähtää koirien kanssa paikallisessa Mustissa ja Mirrissä. Sää oli paahteisen kuuma, joten syömiset ja kaupassa käymiset täytyi hoitaa niin, ettei koiria tarvitsisi jättää kuumentuvaan autoon hetkeksikään yksin. Siispä kävimme vuorotellen kaupassa ja haimme ruoat ulos syötäväksi. Kieltämättä oli hieman vaikeuksia nauttia herkullisesta ateriasta, kun kolme pientä silmäparia tapitti anovasti ja vaati maukkaan tuoksuisen aterian jakamista...
Syönnin jälkeen kävimme koko poppoo ostoksilla Kuusamon Mustissa ja Mirrissä. Kerttu oli kaupassa hieman levoton ja se olisi vähän väliä ollut vänkäämässä kaupan avoimesta ovesta pihalle. On Kerttu useasti eläintarvikeliikkeessä päässyt käymään, mutta olihan se tietysti ihan eri juttu, kun oli aivan uusi ja vieras paikka. Ei ihme, jos pikkuisen ihmetyttää ja jänskättää. Herkkupuolella jännitys vaihtui hetkessä pienoiseen kiinnostukseen, kun Kerttu huomasi sopivasti kuonon tasolla olevat irtoherkkukopat. Silmät ymmyrkäisinä ja hännänpää väristen se nuuskutti melkein kuin tarjottimella olevia herkkuja. Varmasti mukaan olisi lähtenyt yksi jos toinenkin herkkupala, jos silmä olisi välttänyt hetkeksikään... Tuumasin, että ehkä parempi siirtyä ei-syötävälle puolelle ennen kuin kiusaus kävisi liian suureksi.

Kerran kun matkalla oltiin niin pitihän sitä totta kai jotain saada ostettua mukaan, vaikkei mitään erityistä tarvetta ostamiselle ollutkaan. Himoiten katselin kaupan seinällä roikkuvia valjaita ja varsinkin Hurtta Lifeguard -valjaiden ihanat uutuusvärit pistivät silmään niin että kipeää teki. Ja vielä kun olin etsiskellyt Kertulle perusmallisia valjaita, joilla olisi helpompi lähteä opettamaan valjaskammoa pois ja saisi aloitettua puhtaalta pöydältä uusien (ja hienojen) valjaiden avulla. Hintalappuun kurkattua päätin kuitenkin unohtaa haaveet niistä valjaista sillä kertaa, että rahaa riittäisi vielä kotimatkallekin... Mutta ehkä sitten ensikerralla, kun tulee asiaa Mustiin ja Mirriin, niin voi olla, että mukaan mukaan tarttuu jotain sellaista, joiden näkemisestä Kerttu ei luultavasti hirveämmin innostu!

Pitkän ja vaativan mietinnän jälkeen päädyin lopulta ostamaan ihan vain herkkuja, sillä ne eivät ainakaan jäisi kaapin perälle pyörimään. Matkaevääksi Kerttu sai Natures Menun kanaherkkuja ja ihan kokeilun vuoksi ostin testattavaksi Pure natural naudan utaretta.
Kauppareissun jälkeen meillä oli vielä reilu tunnin ajomatka päätepisteeseen, Oulangan leirintäalueelle. Navigaattorin avustuksella, kivikkoista, ryteikköistä ja aina vain kapenevaa pikkutietä pitkin pääsimme lopulta perille. Leirintäalue oli heti ensisilmäyksellä todella kivan ja viehättävän oloinen. Ei suuria, asfaltoituja valtateitä vieressä. Ei kaupungin hälinää, vilskettä tai metsikön takaa pilkistäviä tehtaan piippuja. Vain pieni leirintäalue, ruohokattoisia hirsimökkejä ja levollinen, vihertävä luonto ympärillä. Ihanaa, tätä tänne oltiin tultu hakemaankin!

Näiden kolmen päivän ajaksi leirintäalueella meillä oli etukäteen varattuna yksi neljän hengen pikku mökki, jossa ei kahden kerrossängyn, jääkaapin ja pienen liesitason lisäksi paljon muuta ollutkaan. Vettä ei mökkiin tullut, joten se piti aina hakea sangon ja napun kanssa lähimmältä vesipisteeltä. Mutta oikein näppärästi tuo mökki täytti kaikki tarpeemme ja täytyy kyllä myöntää, etten ehkä olisi kestänyt, jos kaikki kokonaiset kolme päivää olisi pitänyt selvitä pelkkä teltta majapaikkanaan... Pääasiassa meidän neljän ja koirien oli tarkoitus majoittua teltoissa ja jos ei nyt muuten, niin ainakin yöt. ;) Joten eipä siinä auttanut kuin ruveta kokoamaan telttoja ennen kuin ilta pääsisi yllättämään.

Kerttu seurasi kiinnostuneena vierestä, kun aloimme laittaa telttoja kokoon. Aluksi se ei millään olisi malttanut istuskella paikoillaan ja koko pikkukoiran hämmentynyt olemus kysyi "Miksi ihmeessä pitää seisoskella tässä yhdessä kohtaa, kun uusi ja jännittävä paikka on vielä kokonaan tutkimatta?!" Se meni jatkuvasti niin pitkälle kuin hihnassaan pääsi ja vähän väliä se kieputti itsensä puiden ja ties minkä kantojen ympärille, jonka jälkeen se odotti surullisesti piipaten, että joku tulisi vapauttamaan sen ahdingosta. Viimein jonkin aikaa meuhkattuaan se tajusi, ettei siinä auttanut muuta kuin istua ja odottaa nätisti. Ja sitä olinkin koko ajan odottanut ja palkinnoksi reippaasta käytöksestä Kerttu sai pienen purutikun puuhakseen.
Kun teltat oli saatu pystyyn ja tehty muitakin pikku askareita, päätimme käydä tutkimassa paikkoja vähän tarkemmin. Paikan nettisivuilta olimme huomanneet, että nelijalkaisille vieraille olisi leirintäalueella oma koira-aitaus. Kiinnnosti kovasti päästä näkemään se, joten ajattelimme ensiksi käydä katsomassa koira-aitausta ja vasta sen jälkeen etsimässä saunaa. Näky ei ihan ollut sitä mitä olin ajatellut, enkä heti alkuun edes tajunnut, että tuossa se kauan odotettu koira-aitaus nyt seisoi. Kieltämättä olin jo ehtinyt kuvitella sellaisen ison koirapuiston kaikkine hienouksineen ja ehkä juuri sen takia todellinen aitaus oli vähän, no sellainen kun se nyt oli.

Ihan ensimmäisenä koira-aitaus toi mieleeni pienen  poroaitauksen. Se oli vain poikittaisista puista rakennettu tarha, johon pystyi vaivatta kuvitella pienen porolauman käyskentelemään. Aitauksessa ei edes ollut mitään varsinaista porttia, vaan yhdessä kohtaa siinä oli sellaisia keppejä, jotka piti vetää sivuun, että pääsi tarhan sisään. Mutta omalla tavallaan se oli oikein ihastuttava. Sellainen täydellisesti kuvaan sopiva, oikea luonnon leikkipaikka, johon ei penkkejä tai muita koirapuiston hienouksia olisi edes kaivannut.

Ensisilmäyksellä koira-aitaus näytti hieman huterarakenteiselta ja erityisesti tarhan aika reilunkokoiset aidanraot huolestuttivat. Vähän epäröin, uskaltaisinko edes päästää Kerttua vapaaksi aitaukseen vai menisikö loppuilta sitten etsiskellen Kerttua vieraan metsän uumenista taskulamput kourassa... Ajattelin sitten kuitenkin, että tuskin se sieltä ehtisi karkaamaan, kun hauskaa tekemistä riittäisi ja olisihan se siinä koko ajan valvovan katseen alla. Kerttu tietenkin oli aivan fiiliksissään, kun pääsi vapaaksi ilman mitään häiritseviä, perässä laahaavia naruja tai muuta vastaavaa. Se haisteli touhukkaana hajuja, pomppi iloisesti varvikossa ja taisi tytsyllä olla vähän patoutunutta energiaa pitkän automatkan jälkeen, sillä kerttu sai ihan hirveän hepulin. Yleensä Kertun hepulikohtatukset sattuvat harmillisesti juuri silloin, kun se on hihnassa, jolloin villittely joudutaan päättämään aika pian pelikatkoon. Nyt Kerttu sai kerrankin olla kunnolla vapaana ja juosta ympäriinsä sydämensä kyllyydestä!
Muutaman kierroksen hepuloituaan Kerttu pysähtyi ihan yhtäkkiä vierestä touhua seuranneen Nelli-kaverin eteen. Takapää pystyssä, rintakehä maassa ja äkkinäisin liikkein se pomppi Nellin edessä. Pian se taas kävi hepuloimassa pienen kierroksen ja ja hirveällä vauhdilla se kaahasi Nellin luokse leikkiasennossa ketkutellen. Aivan uskomatonta. Kerttu yritti saada Nelliä leikkimään! Koskaan aikaisemmin ne eivät ole leikkineet keskenään tai edes kokeilleet innostaa toista leikkiin ja niinpä me kaikki seurasimme jännityksellä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Selvästikin Nelli oli yhtä hämmentynyt tästä yllättävästä pyynnöstä kuin me muutkin. Hyvin kiinnostuneena, mutta vähän epäilevästi se katseli, että mitäköhän siitä seuraa jos tuollaisen natiaisen kanssa rupeaisi riehumaan. Lopulta kuitenkin kiinnostus voitti ja riemukas leikki sai alkaa. Se oli niin uskomattoman ihastuttavaa katseltavaa, eikä siinä vauhdissa nauruhermoja kutkuttavilta tilanteilta säästytty. Ne olivat molemmat niin äärettömän huvittavia, kun vetivät perätysten rallia ympäri aitausta ja olivat täydellä koiran leikkimielisyydellä touhussa mukana. Se oli sellainen hetki, jota en taatusti tule ihan pian unohtamaan!
Villin leikkihetken jälkeen kävimme vielä kurkkaamassa koirien kanssa saunarannan, joka olikin mukavasti lenkkipolun varrella. Maisemat rannalta olivat hienot ja vielä kun laskeva iltapäivän aurinko pääsi pilkistämään kivasti pilvien lomasta, ei näky olisi voinut olla upeampi. Kiersimme vielä leirintäalueen kautta pienen kierroksen ennen kuin palasimme mökille lepuuttamaan jalkoja ja herkuttelemaan vastapaistetuilla letuilla!
 
Ajatuksena oli, että saapumispäivänä olisimme ehtineet käydä kiertämässä lenkin noin 5 kilometrin pituisella Rytisuon luontopolulla, joka lähti aivan leirintäalueen kupeesta. Mutta koska päivä vierähti niin hirveän nopeaan, ajattelimme katsoa, jos vaikka lähtöpäivän aamuna kerkeäisi käydä ainakin vähän matkaa sitä kulkemassa. Sen sijaan huomasimme karttaa tutkiessa hauskan, suunnilleen kilometrin pituisen lasten luontopolun, joka kiersi pienen lammen ympäri. Päätimme käydä sen koirien kanssa iltalenkiksi ja se olikin todella kiva pikku reitti.

Kerttu oli innoissaan, kun pääsi taas vähän verryttelemään jäseniään. Se olisi koko ajan ollut kiilaamassa joukon kärkeen ja sitä selvästikin ärsytti, kun se aina välillä joutui kulkemaan jonon hännillä. Reitti oli yllättävän pitkä yhden kilometrin pituiseksi (hyvällä tavalla yllättävä) ja se oli juuri täydellinen lenkki illan päätteeksi. Palasimme takaisin mökille, jossa piti vielä tehdä muutamia iltavalmisteluja, ennen kuin pääsisi lepäämään ja keräämään voimia huomista ja kahdentoista kilometrin vaellusta varten. Huh, mitäköhän siitäkin mahtaa seurata!
Ennen nukkumaanmenoa Kerttu sai maistaa ensimmäistä kertaa elämässään broilerin kivipiiroja, jotka olivat jääneet yli Nellin ruokailulta. Kerttu rakastui aivan ensimaistiaisella näihin uusiin herkkupaloihin. Siinä ei kyllä paljoa maisteltu, kun yksi kerrallaan, lusikalla syöttäen kivipiirat katosivat nälkäisenä ammottavaan kitaan. Sen jälkeen Kerttu olisi vielä oikein avuliaasti tarjoutunut putsaamaan viimeisimmätkin rippeet Nellin kupin pohjalta. Mutta koska Kerttu ei ollut aikaisemmin koskaan syönyt kivipiiroja, en tiennyt yhtään, miten Kertun vatsa reagoisi niihin vai reagoisiko mitenkään. Ajattelin kuitenkin, etten ehkä ihan kaikkea viitsi Kertulle antaa, vaikka se niin mielellään olisikin syönyt kupin puhtaaksi.

Kertun ilme oli niin myrtyneen näköinen, kun se nostettiin vastalauseista huolimatta teltan sisään ja vetoketju sulkeutui sen nenän edestä. Se ei voinut käsittää miten oli mahdollista, että ruokakuppi ja vielä sellainen, jossa oli ruokaa jäljellä, jätettiin kankaan toiselle puolelle Kertun ulottumattomiin. Se piippasi ja yritti tunkea telttakankaan läpi himoitsemiensa herkkujen luokse. Lopulta kovan yrittämisen jälkeen se vihdoin tajusi luovuttaa ja kävi pötköttämään aivan teltan oviaukon eteen siltä varalta, että joku sattuisi menemään ulos vielä illan aikana. Tuskin kukaan huomaisi, jos pieni koira samalla livahtaisi nauttimaan vähän yöpalaa... Kertun toive ei kuitenkaan toteutunut tällä kertaa ja pian Kerttu ja kaikki me muutkin olimme sikeässsä unessä raskaan päivän jäljiltä.

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Voi vitsit, pakko varmaan ensi kesälle suunnitella tollanen reissu itsekin, oon kuullut paljon kehuja tuosta Pienestä Karhunkierroksesta. Kerttu on niin sulonen tapaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja Kertulta myös isot kiitokset :) Tämä reissu oli kyllä niin mahtava kokemus, että alkoi heti kotiin päästyä suunnitella jo uutta matkaa sinne syksyllä tai viimeistään taas ensi kesänä... :D Tuo Pieni Karhunkierros oli minustakin ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka, suosittelen lämpimästi sitä reittiä, jos ensikesänä innostutte sinne päin reissaamaan! Niin ja koirillekin tuo oli aivan ihana reitti kulkea ja veikkaan, että Timikin pitäisi siellä vaeltamisesta yhtä paljon kuin Kerttu :)

      Poista
  2. Ihana Kerttu :) Tosi hienoja kuvia ja hauska vaellus ollut teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Vaellus Pienellä Karhunkierroksella ja reissu kokonaisuudessaan oli kyllä aivan ihana, eikä taatusti tule jäämään viimeiseksi kerraksi kun tuolla käydään :D

      Poista
  3. Me käytiin viikko sitten kans tuolla pienellä karhukierroksella, kun tultiin Leviltä kotiapäin, niin poikettiin Rukalle muutamaksi yöksi. Tuo reitti oli kyllä ihan mahtava! Mä lähtisin uudellee, Koiralle kyllä niin hyvä lenkki ja sopiva toi 12 kilsaa. Vaikkakin se olis jaksanut sen mennä uudestaankin :D

    Helmi nautti koko lenkin ajan, se senkun spurttaili ylämäissä ja nautti, kun pienet ja vähän isommatkin ihmiset sitä silittivät ja ihailivat. Kyllä siinä itselläkin kunto kasvaa, kun yhtenä aamuna käytiin Helmin kanssa se juosten läpi! Tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva juttu, että tekin pääsitte käymään Pienellä Karhunkierroksella! Samaa mieltä, mahtava reitti! :) Ja aivan ihana, kun Helmikin oli noin innokkaana retkeläisenä vaelluksella mukana :D Kerppunen oli kans ihan fiiliksissään vaeltamassa, eikä sekään varmaan olisi pannut pahakseen, jos reitin lopulla oltaisiinkin käännytty takaisin ja menty sama matka uudestaan. Koira olisi ehkä jaksanut, mutta omistajasta en olisi niin varma... ;)

      Poista
  4. Itse olen Kuusamosta kotoisin, hieman yli vuosi sitten muutin sieltä pois opiskelemaan ja tämä sun postaus sai aikaan ihan hirmuisen ikävänpuuskan :'D Ihana kun tuttuja maisemia, itse olen pitkäkarvaisen collieni kanssa samoja paikkoja kierrellyt :') ihana postaus !

    http://www.itsmeandmylifee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitokset ja kiva juttu, että pidit! :) Toivottavasti tää postaus ei saanut sentään liian suurta ikävää aikaan :D Tykkäsin kyllä itsekin hirmu paljon tuosta paikasta ja Kuusamosta yleensäkin. Ja kieltämättä omallakin kohdalla tulee niin haikea olo noita kuvia katsellessa, että tekisi mieli lähteä sinne pian uudelleen! ;)

      Poista

Kiitämme kommentistasi!