tiistai 13. toukokuuta 2014

Vähän myöhässä, mutta lopulta kuitenkin

Monta on kaunista
Monta on hyvää
Vain yksi on oikeaa
Tunnetta syvää
Suuri on ihme
Myötäelämisen taito
Sen omaa vain ystävä
Jonka sydän on aito
Aina vaan joutuu yllättymään yhä uudelleen ja uudelleen siitä, miten hurjan nopeasti aika menee. Perjantaina meillä nimittäin vietettiin pienen karvaturrin 2-vuotis syntymäpäivää. Uskomatonta, jo kaksi vuotta. Miten voi olla? Vastahan se oli pienen pieni nassikka, joka touhotti jaloissa minkä kerkesi, maisteli käsiä ja kaikkea mahdollista pienillä naskalihampaillaan ja pian jo nukahti syliin nukkumaan koiranpennun sikeää unta.

Ei voi kyllä sanoa, että Kerttu vieläkään olisi mikään täysin aikuinen koira ja välillä tuntuu, ettei Kertusta sellaista koskaan tulekaan. Eikä sen sitä paitsi edes tarvitse. Se on juuri täydellinen tuollaisena höpsönä lapsena, joka vielä nykyäänkin saa toisinaan huvittavia villittelykohtauksia. Mutta sellasiahan ne koirat on, aina lapsia ♥ Kyllä kuitenkin huomaa, miten suurta muutosta pentuajoista on tapahtunut ja välillä on vaikea käsittää, että tuo koira tosiaan oli sama, joka reilu vuosi sitten laittoi koko perheeseen vauhtia loputtomalla vauhdillaan ja energiallaan. Yhdessä vaiheessa ehdin säikähtää, että Kerttu täyttäisi tänä vuonna jo kolme vuotta, mutta onneksi oma pikkuinen ei sentään vielä niin paljoa täyttänyt!

Nyt kuitenkin vielä kerran hirmuisesti onnea maailman tärkeimmälle koiruudelle (joka hautasi suosikkipallonsa kukkapenkkiin...)

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus, paljon onnea Kerttu! :--)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Ja onnittelut Kertulle! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kuva hauvasta ja onnea hänelle! :) ja liityn lukijaksesi ;)

    small-paws-big-results.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Synttärihauvalta isot kiitokset kaikille! :D

    VastaaPoista

Kiitämme kommentistasi!