torstai 18. heinäkuuta 2013

Metsäilyä kerrakseen

Maanantaina Kerttu pääsi mukaan keräämään mustikoita. Sää oli aika lämmin, mutta siitä huolimatta Kerttu oli tohkeissaan uudesta paikasta ja pomppi itsensä korkuisessa varvikossa kuin mikäkin jänö. Lisäksi Kerttu halusi kovasti "auttaa" mustikoiden poiminnassa. Se tuli aina juuri siihen kohtaan syömään ja höynäämään, josta yritin itse kerätä. Ja välillä koetti päästä vieläkin helpommalla ja maistella hieman poimittuja marjoja sangosta... Kun se ei onnistunut, Kerttu tylsistyi täysin, eikä mustikatkaan enää maistunut. Se olisi halunnut päästä tutkimaan paikkoja, mutta kun kukaan ei lähtenyt pikkuseikkailijan mukaan, alkoi hirveä piipitys: "Mut ku mä haluisin mennä..."

Kerttu pysytteli metsässä kivasti lähistöllä, paitsi yhdessä vaiheessa Kerttu kuuli jotain ääniä ja lähti haukkuen juoksemaan polkua pitkin täyttä vauhtia. Tuli se onneksi kutsuttaessa takaisin luokse yhtä kovalla vauhdilla kuin oli lähtenytkin! Kertulla on toisinaan paha tapa, jos se esimerkiksi kuulee jonkin äänen ja lähtee juoksemaan irti ollessaan sen perään, se ajautuu tavallaan sellaiseen "vapauden huumaan" ja kadottaa korvansa ihan täysin. Ei tule luokse vaikka kuinka kutsuu... Sen takia en yleensä pidä Kerttua vapaana edes metsässä, mikä on harmi, sillä se olisi toisesta niin kivaa. Mutta jospa me saataisiin se luoksetulo treenattua kuntoon!
Kun mustikat oli saatu siltä kerralta kerättyä, käveltiin Kertun kanssa vielä parin kilometrin metsäreitti kotiin. Metsäpolun reunamilta maa oli harmillisesti myllätty metsäkoneella ja kaadettu melkein kaikki puut, joten ihana metsäinen maisema näytti hieman kurjalta... Mutta Kerttua se ei liioin haitannut!

Eilen käytiin lisäksi koirakamun kanssa yli seitsemän kilometrin kunnon lenkki metsässä. Mutta Kerttupa ei ollut sen jälkeen edes väsynyt. Otti vain pikkutorkut ja niiden jälkeen pirteänä: "Mitäs sitten tehtäisiin?" On se kyllä sellanen energiapommi. Aksatreenit jäi tänä tiistaina väliin kentälle pöllähtäneen tivolin takia ja luultavasti myös sitä seuraavat treenit vähän lykkääntyvät. Mutta hyvää jaksaa odottaa!
Kanerva-Kerttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi!